Juhlakonsertti 3.3.2020

Porilaiset Suomi–Venäjä-seuran Ruosniemen ja Porin osastot päättivät kevään kunniaksi ja förskottina Kansainvälisen naistenpäivän johdosta juhlistaaa sitä sattuvasti venäläisen musiikin konsertilla.
Tilaisuudessa esiintyi tunnettu ja pidetty reposaarelainen Sini Tuomisalo säestäjänään Jaska Aalto.
Sali sai täytensä, yleisössä oli miehiä sekä tietysti naisia, olihan kyseessä konsertti juuri heille, tulevan Naistenpäivän kynnyksellä.
Valmistautuminen

Kiiitos artistin itsensä ja säestäjänsä ohjeman laatiminen ja miettiminen oli huippuunsa trimmattu. Kumpaisenkin artistin valmistautuminen konserttin oli ammattimaista Sini Tuomisalon välispiikauksia myöden. Esitettävän musiikin historiikilla ja sillä, kuinka kappale on syntynyt, on paljon merkitystä kuulijan alitajunnassa.
Kaikesta siitä yleisö sai tuta, kuinka perusteellisesti hän oli ottanut tehtävän itselleen vastaten konsertin korkeasta tasosta.
Sini Tuomisalon esiintyminen ei ollut pelkästään laulujen ja lyriikan esittämistä, vaan sillä tuotiin esiin venäläisen ja neuvostoliittolaisen musiikin laaja kirjo.
Aina on hienoa kuulla ikivihreitä kuten ”Kirje itselleni,” tai ”Sininen huivi,” niistä on aina nauttiminen.
Yleisölle osa yli 20. laulusta oli tuttuja, mutta Sini Tuomisalon ohjelmassa oli paljon sellaista, jota harvemmin kuullaan suomalaisilla estradeilla.
Hienosti artisti oli kietonut illan yhteen Pietarin musiikkikonservatorion professorin Jevgeni Kazanovskin musiikin kanssa. Hän ja pietarilainen musiikkialan kustantamon johtaja Anna Veseljova ovat tehneet Sinille ja Jaskalle musiikkia, jota ajetaan sisään konserttiohjelmistoon. Hienoa saada uutta venäläistä viihdemusiikkia lavoille.
Armenialaisen Arno Babadjanin sävellykset ja sanoitukset olivat hienoja, kiitos Sinin itsensä, hän ymmärtää näiden asioiden päälle ja tuo ne kuulijoiden tietoon.
Syyssuunitelmia
Yleisön mielessä ja kahvipöytäkeskusteluissa liikkui juttua, kuinka tämän tapaiset tilaisuudet ovat ihmisille mukavaa ohjelmaa.

Ruosniemen Koiton taloa on helppo lähestyä, konserttiohjelma oli rikas ja artistien paneutuminen musiikkiin perinpohjaista. Salissa oli yhdellä sanalla – hienoa olla.
Väki odottaa jo syksyn konserttia, toivottavasti sellainen järjestetään ja yleisö pääsee nauttimaan venäläisen musiikin helmistä Ruoniemessä jälleen.
Kiitos
Esitämme kiitoksen trahteerauksesta huolehtineille Ruosniemen Suomi–Venäjä-seuran osaston vapaaehtoisille ja keittiöhenkilökunnalle.
Työpanoksenne konsertti-iltana oli upea ja siitä teille kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen kuuluu – suurkiitos!
Lisätietoja puh. 050 911 3757/Tapio Lammi
Kuvat Jukka Kim. Klikkaa kuvan päällä ja se avautuu uuteen ikkunaan