Kangasalan Lepokodin kulttuurivartin puhujana oli 3.10. Aimo Ruusunen ja aiheena Punakankaan suomalaiset. Krasnyj bor –vapaasti suomennettuna punakangas tai punakankaan männikkö – oli yksi vuosien 1937 ja 1938 joukkoteloituspaikoista. Siellä päättyi lähes 1200 ihmisen elämä, heistä suomalaisia oli noin 580. He olivat muuttaneet suurin toivein työ perässä Suomesta ja Amerikasta.
Aimo Ruusunen kokosi vuonna 2020 ilmestyneeseen kirjaansa noin kahdenkymmenen Krasnyj borissa teloitetun henkilön elämäkertatietoja. Kulttuurivartissaan 3.10. hän kertoi sekä tietolähteistään että muutamin esimerkein itse elämäkerroista.
Kangasalan Suomi–Venäjä-seuran YouTube-kanavalla on katsottavissa esityksen tallenne.