Yleisradion entinen Moskovan kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen oli kutsuttu Espoon Suomi-Venäjä -seuran
tilaisuuteen 13.3.25 kertomaan kokemuksistaan 2,5 vuoden ajalta Moskovassa ja vastailemaan yleisön
kysymyksiin. Hän ehti paikalle, vaikka poliittinen tilanne Venäjän, USAn, Ukrainan ja Euroopan kesken oli
jännittävässä vaiheessa ja aika Heiskasella kortilla – heti tilaisuuden jälkeen hänen piti lähteä
kommentoimaan asioita YLEn A-talk ohjelmaan.
Alkuun Heiskanen piti lyhyen selostuksen omista vaiheistaan omalla rauhallisella, harkitulla tavallaan ja
vastaili sen jälkeen yleisön kysymyksiin. Paikalla oli noin 30 osaston jäsentä ja Lauri Honka Vantaan osaston
edustajana.
Omasta historiastaan Heikki mm. kertoi, että koulussa saattoi tehdä kielivalinnan ranskan ja venäjän kielien
välillä. Kiinnostus Venäjän kirjallisuuteen ja kulttuuriin johti valintaan Venäjän kielen hyväksi. 2000-luvun
alussa hän opiskeli tiedotusoppia Tampereen yliopistossa ja on ollut opiskelijavaihdossa Moskovan
valtionyliopistossa. YLEn ulkomaantoimituksessa hän on toiminut vuodesta 2005.
Akkreditointi Moskovaan otti Heiskasella oman aikansa ja uudeksi Venäjän kirjeenvaihtajaksi valitulla Mika
Jantusella se onkin vielä kesken. Viime aikoina kirjeenvaihtajakaarti on Venäjällä vähentynyt. Esimerkiksi
Hufvudstadsbladetin kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén ei saanut jatkoa – syytä ei ole kerrottu.
Yleisöllä oli paljon kysyttävää Heikin työolosuhteista asemapaikallaan. Hänellä oli apunaan 2 paikallista ja
kuvaaja. Työpaikka sijaitsi Venäjän oikeusministeriön naapurustossa. Mitään erityisiä turvallisuuspelkoja
hän ei kokenut asemapaikallaan.
Yleisön joukosta esitettiin kysymys siitä, voiko edelleen Suomesta käsin pitää yhteyksiä venäläisiin tuttaviin
– liittyykö siihen ongelmia viranomaisten taholta. Heiskasen mukaan ei välttämättä, ellei sitten ole kyse
henkilöstä Venäjällä, joka jostain syystä halutaan saattaa vaikeuksiin. Tavallisten venäläisten nykyisestä
Suomi-kuvasta kysyttiin ja Heiskasen mukaan yleensä halutaan erottaa toisistaan kansalaisten ja valtioiden
väliset suhteet, joista vain jälkimmäiset ovat merkittävästi heikentyneet.
Enemmistö kansalaisista Venäjällä on jo väsynyt sotaan ja haluaisi päästä siitä eroon. Esitettiin kysymys
tutkimuslaitos Levadan tietojen luotettavuudesta ja Heiskasen mukaan tämä laitos antaa kohtuullisen
luotettavia tietoja kansalaisten asenteista. Haittana on tietysti se, että kysymyksiin voi olla hankalaa antaa
hallinnolle kriittisiä vastauksia. Levada on määritelty Venäjällä ulkomaiseksi agentiksi.
Käsitykset ukrainalaisista alkavat olla voittopuoleisen kielteisiä ja heistä käytetään ainakin nimitystä
”hohol”, jota voinee luonnehtia haukkumasanaksi. Heitä pidetään ”juonikkaina” ihmisiä, jotka eivät vaan
halua tajuta olevansa itse asiassa venäläisiä.
Konservatiivisten arvojen puolustaminen on tärkeällä sijalla Venäjän virallisessa politiikassa ja tämähän
sopii hyvin yhteen USA:n republikaanien enemmistön arvomaailman kanssa. Hupaisana esimerkkinä
Heiskanen mainitsi Lavrovin kommentin läntisille toimittajille antamassaan haastattelussa, missä hän
erityisesti kauhisteli länsimaihin levinneitä unisex-vessoja. Putinilla ja ortodoksisen kirkon päämiehellä,
patriarkka Kirillillä näytetään julkisuudessa olevan erityisen lämpimät välit ja onhan Kirill kutsunut
Ukrainaan kohdistuvia toimia ”pyhäksi sodaksi” (LH). Ortodoksisen kirkon muun hallinnon mielipiteistä ei
ole varmaa tietoa, Putin esiintyy hartaana uskovaisena, joskaan hänen henkilökohtainen elämänsä ei täytä
perinteisten perhearvojen kriteerejä.
Asenteet vierastyöläisiin ovat saattaneet hieman lientyä – hehän ovat tarpeen taksikuskeina ja
rakennustyöläisinä etenkin työvoimapulan vallitessa. Crocus -hallin palo ja kuolonuhrit tietysti vaikuttavat
vielä asenteisiin. Syntyvyyden väheneminen huolestuttaa suuresti Venäjälläkin ja lapsiluvun lisäämiseksi on
käytössä erilaisia rahallisia tukitoimia.
Talousasioiden yhteydessä kysyttiin myös keskuspankin pääjohtajan Elvira Nabiullinan asemasta. Liike-
elämä on jo protestoinut jossain määrin keskuspankin päätöksiä, mutta sen toimin talous on saatu
pyörimään riittävän hyvin. Putin ei kovin herkästi vaihda keskeisiä henkilöitä, mistä eräänä esimerkkinä oli
puolustusministeri Shoigun pestin pitkä jatkuminen.
Heiskasen esiintymisestä jäi rauhallinen, vakuuttava ja erittäin asiantunteva vaikutelma vailla
hätkähdyttäviä paljastuksia. Tästä äärimmäisen mielenkiintoisesta ja ajankohtaisesta aiheesta olisi riittänyt
enemmänkin yleisökysymyksiä, mutta hänen oli lopetettava ajoissa, koska seuraavana vuorossa oli edellä
mainittu esiintyminen YLEn ajankohtaisohjelmassa vielä samana iltana.
Teksti: Lauri Honka, Vantaan osasto
Kuva: Pixabay