Vielä alkuviikolla elokuun lopulla seurasimme Viron tartuntatilanteen uutisia hieman levottomina, mutta perjantaina pääsimme suunnitellusti matkaan huojentuneina ja odottavaisina. Laivamatkan teimme Tallinkin Starilla, jossa viihdyimme hyvin kaksi tuntia raikkaan meri-ilman (ja vähän Vana Tallinninkin) virkistäminä. Perillä Tallinnassa meitä odotti Kalev bussinsa kanssa. Lähdimme ajamaan parinsadan kilometrin ajomatkaamme Tallinnan kaupungin kautta kohti Narva-Joesuuta.
Ajoimme maaseudulle alkumatkan hyväkuntoista Narva maanteetä ja käännyimme sen jälkeen rantareitille, jotta näkisimme kauniita merenrantamaisemia. Teimme maisemapysähdyksen Valasten vesiputouksilla. Ilma oli kesäisen kaunis ja näkymät sinivihreän kauniita.
Perille Narva-Joesuuhun saavuimme illansuussa. Nautimme illallisen kylpylähotellissamme ja osa meistä lähti sen jälkeen kävelylle läheiselle seitsemän kilometrin pituiselle hienohiekkaiselle hiekkarannalle. Joukossamme eräät olivat varustautuneet piknik-tarvikkeilla (=шампанское и закуски), joita nautimme hartaudella auringonlaskun kera.
Seuraavana päivänä vietimme vapaata, jota suurin osa teki tutustumalla kylpylähotellimme spa-osastoon ja ottaen hoitolasta moninaisia hoitoja hunajahieronnasta parafiinikäsittelyyn sekä maitokylvystä magneettihoitoon. Saunoja oli tarjolla useita: infrapuna-, suolakivi-, suolahöyry-, kataja-, hamam-, suomalainen ja venäläinen löylyhuone sekä altaita tietysti enemmän kuin sai laskettua.
Illalla lähdimme koko porukka läheisen Narvan keskustaan syömään illallista Hermannin 1300-luvulta olevan linnoituksen ravintolaan. Lyhyt matka Narvaan kulki pitkin EU-rajaa eli Narvajoen rantaa, jonka vastarannalla näkyi lähes koko matkan Venäjä.
Tykkitornin ravintolassa söimme romanosalaatin lisäksi tuhtia possua mausteperunoilla ja hapankaalilla sekä jälkiruuaksi rosmariinikreemiä kutunmaitojogurtilla ja mustikoilla. Illallisen huuhdoimme alas vodkasnapseilla ja viinillä. Juotiin kyllä vähän vettäkin..
Ivangorodin linnoitus näkyi vastarannalla ja Venäjän raja-asema oli vieressä. Hiljainen raja-asema on kuulemma Venäjän rajapisteistä ainoa, jonka voi ylittää kävellen. Sitten kun siitä taas pääsee. Normaalitilanteessa Narvan ja Ivangorodin asukkaat liikkuvat sillan yli toistensa luo päivittäin, nyt ollaan koronan takia hämmennystilassa ja perheetkin jakautuneet rajan eri puolille.
Kolmas matkapäivämme meni taas hyvinvoinnin merkeissä. Toiset asuivat kylpyläosastolla ja toiset lähtivät museoihin tai ostoksille Narvaa aistimaan ilmaisella bussikyydillä tai Narva-Joesuun pikkukaupungille. Useat tekivät vähän kaikkea.
Me kävelimme hiekkarantaa pitkin itään Venäjän rajalle. Kävelymatkalla rannan tuntumasta löytyi vanhoja pitsihuviloita, toiset kunnostettuja, toiset eivät. Saman voi sanoa retken sanatorioista. Sormemme syhyivät päästä perustamaan uusia kunnostusprojekteja loma-asumista varten.
Istuskelimme rajajoen rannalla ja katselimme kaihoisasti Venäjää vastarannalla. Olimme kuitenkin suunnitelleet matkamme mahdollisimman paljon muistuttamaan Venäjää ja se onnistui Narva-Joesuussa täydellisesti.
Palatessamme hotellille oli sen pihapaviljongissa vihkiäiset menossa. Odottelimme taustalle hetken, josko meidät olisi kutsuttu shampanjatarjoilulle, mutta hääväki vietti loppukesän päivässä omaa onnenjuhlaansa.
Läksiäisillallisen jälkeen istuimme hotellin ravintolassa ja puhua porisimme pitkään. Tuntui hyvältä tavata pitkästä aikaa tuttuja ihmisiä ihan oikeasti ja sen huomasi iloisesta taukoamattomasta puheensorinasta, jonka saimme aikaiseksi. Muuten hotelli oli tyhjentynyt viikonlopun matkailijoista, joita kyllä oli ollut ihmeen paljon.
Paluupäivänä paluumatkalla saimme vielä pienen lisäannoksen käydessämme Sillamäen kaupungissa, jossa on kuvattu juuri elokuvateattereissa pyörinyt Näkemiin Neuvostoliitto. Sillamäe oli Neuvostoliiton aikaan vuoteen 1991 asti suljettu kaupunki, jonne ei ulkopuolisilla ollut pääsyä. Nyt kiersimme kortteleita ja pysähdyimme Sillamäen kulttuurikeskukselle, josta on kaunis näkymä Itämerelle.
Tallinnaan olimme suunnitelleet parin tunnin paussin ennen laivaannousua. Kukin käytti sen mieltymystensä mukaisesti kuka ostoksiin ja kuka muuhun virkistymiseen. Me söimme vielä borsh-keitot laivaterminaalin viereisessä viihtyisässä ravintolassa.
Laivamme oli risteilyalus Victoria. Oli yllätys miten komea ja hienossa kunnossa sekä toiminnassa se oli. Tulimme siihen tulokseen, että laiva oli ruotsalaisia varten varustettu Tukholman reitin alus. Mutta kyllä hyvin meille kelpasi lipua siinä takaisin Helsingin Länsisatamaan.
