Pikkubussillinen Suomi-Venäjä-seuran Ivalon osaston jäseniä teki yhdistetyn kulttuuri- ja ostosmatkan Murmanskiin marras-joulukuun vaihteessa. Uuden vuoden juhlintaan valmistautuva Murmansk tarjosi jälleen paljon näkemistä ja tekemistä. Kaupojen valikoimista löytyi mukavia joululahjoja. Etenkin luonnonkosmetiikkaa myyvä Natura Siberica -ketjun kauppa ihastutti hyvällä palvelulla ja kauniisti pakatuilla tuotteillaan. Murmanskin ravintoloista ja kahviloista löytyy myös jokaiselle jotain. Osa matkalaisista kävi testaamassa uutta Tsentralnoje-kahvilaa, joka oli avattu Viiden kulman -aukion laidalle. Kahvilassa oli kaksi eri puolta: Lounasruokala ja ravintola. Tällä kertaa testattiin lounaspaikka, jossa ruokaa sai pikavauhtia. Ensi kerraksi jäi hienomman ravintolan testaaminen.


Ostoksilla käynnin lisäksi matkan ohjelmaan kuului Murmanskin kiertoajelu ja tutustuminen kaupungin nähtävyyksiin sekä konsertti Murmashin kulttuuritalolla. Murmashin kylä sijaitsee Inarin kunnan ystävyyskunnassa Kuolassa. Vuosittain marraskuussa Murmashin kylässä vietetään kylän perustamispäivää ja sen kunniaksi kulttuuritalolla järjestetään konsertti. Tänä vuonna kylä vietti 82-vuotispäivää. Murmashin kylässä asuu n. 14 000 asukasta ja se on alueen sähkötuotannon hallinnollinen keskus. Kylän reunalla sijaitsee myös Murmanskin lentokenttä.
Ennen konsertin alkamista kulttuuritalolla palkittiin lasten piirrustuskilpailun voittajat. Kilpailutyöt, joiden aiheena oli oma kotikylä, olivat näytteillä kulttuuritalon aulassa. Ennen konserttia myös ivalolaiset vieraat pääsivät tutustumaan tähän kilpailutöiden näyttelyyn. Itse juhlakonsertti kesti n. 1,5 tuntia ja esiintyjät olivat kaikki – yhtä ryhmää lukuunottamatta – kulttuuritalon omia ryhmiä. Ohjelmassa oli musiikki- ja tanssiesityksiä. Musiikki vaihteli kansanmusiikista viihdemusiikkiin. Oli ilahduttavaa nähdä, että esiintyjät edustivat eri ikäluokkia: lapsista eläkeläisiin. Esitykset olivat hyvin valmisteltuja ja herättivät kovasti ihastusta. Konsertin päätyttyä kulttuuritalon johtaja Jekaterina Vorotintseva tarjosi ivalolaisille vieraita teetä ja makeisia ja muistelimme Gornitsa-ryhmän huhtikuista konserttia Ivalossa. Ilta päättyi päivälliseen Kuolan kaupungissa Hurma-ravintolassa.
Viikonloppumatka Murmanskiin toi mukavaa vaihtelua alkavaan kaamosaikaan. Matka oli sopiva yhdistelmä shoppailua, kulttuuria ja kulinaristisia elämyksiä. Paluumatkalla viimeiset ostokset tehtiin Ylätuuloman kylän sekatavarakaupassa, josta löytyi mm. varpuluutia, jotka puuttuivat Murmanskin ostoskeskusten valikoimista. Oli myös mielenkiintoista tutustua Ylätuuloman Gastropubiin, jossa nautittiin lounasta mennen tullen. Monta asiaa jäi vielä näkemättä ja tekemättä, joten on monta syytä palata taas Murmanskiin.