Matkakertomus
Ensimmäinen päivä 6.12.2019
Aamu valkeni kauniina, pilvinauhat värjäytyivät vaaleanpunaisiksi. Olin matkalla Helsingin rautatieasemalle ja sieltä edelleen Suomi-Venäjä-Seuran ryhmän kanssa Allegrolla Pietariin. Ensimmäinen Allegro, musiikkitermien mukaisesti nopeasti, lähti matkaan 12. joulukuuta 2010. Edellisestä omasta matkasta oli jo ehtinyt kulua pari kuukautta ja ikävöin kaupunkiin.
Leipämuseo
Heti perille saavuttuamme menimme käymään leipämuseossa, joka löytyy Suomen aseman lähistöltä. Esillä oli leipomisvälineitä, leipää löytyi monessa muodossa ja mm näytteet Leningradin piirityksen aikaisista leipäannoksista.
Demidov-ravintola
Majoituttuamme iltapäivällä hotelli Dostoevskyyn kävin pikaisesti läheisessä pienessä ruokakaupassa vesiostoksilla. Pienen lepotauon jälkeen suuntasimme koko matkaseurueen voimin päivälliselle Demidov-ravintolaan Fontankan rantakadulle. Salaatin ja metsäsieni-Juliennen kanssa meille tarjottiin maisteltavaksi kolmenlaista vodkaa: inkiväärillä, mustilla viinimarjoilla ja katajanmarjoilla maustettua. Vasikanleikettä tarjottiin lämpimänä ruokana ja omenaleivonnainen jäätelön kera jälkiruoaksi. Venäläinen mustalaismusiikki soi palan painikkeeksi.
Pitkän matkapäivän jälkeen olisi luullut unen maittavan, mutta huonosti lämmitetyn saunan lämpöä vastaavassa hotellihuoneessa se ei oikein onnistunut. Ikkuna auki ja lämmitys harakoille: ei sekään oikein auttanut.
Toinen päivä 7.12.2019
Ruokakurssi Kulinaarisessa koulussa nro 1
Vaan toisen matkapäivän aamuna olin kuitenkin pirteänä kuuntelemassa Kirsi Viljaalan tarinoita venäläisestä ruoasta, sen historiasta ja ennen kaikkea siitä mikä oikeastaan on venäläistä ja mikä jostain muualta lainattua. Lähes kaikkialla maailmassahan me syömme hyvinkin samanlaisia ruokia, vähän eri mausteilla ja vähän eri muotoisina. Luento pohjusti meitä ruokakurssille, joka pidettiin Kulinaarisessa koulussa nro 1. Nuori kokki Artjom oli esivalmistanut ison joukon ruoka-aineita, joiden käsittelyyn hän meidät hätisteli pikavauhdilla. Pilkottiin sieniä ja sipulia, kanaa ja kananmunia, yrttejä ja lihaa, erilaisia vihanneksia. Paistettiin ja yhdisteltiin, maisteltiin ja arvailtiin lopputulosta. Itse sain kunnian paistaa lettuja, suurimman osan onnistuin kääntämään ilmaan heittämällä, vaikka paistinpannu, kunnon valurautainen, oli monta kertaa painavampi kuin kotipannuni. Pettymyksekseni ne sitten piilotettiin jo leipämuseossa nähdyn kurnik-nimisen paistoksen sisään. Letut pitivät eri ainesosat erillään leipäkuoren sisällä. Stroganov perunamuusilla, hapankaalikeitto, joka tarjoiltiin taikinakuoren sisällä, ja jo mainittu kurnik nautittiin sitten yhdessä matkanjohtajan hankkimien viinien kera.
Mariinskin Macbetch
Illaksi olin jo kotona ostanut itselleni ja ystävättärelleni liput Mariinskin Macbethiin. Esitys oli loistava niin kuin vain Mariinskissa voi olla, vaikka tarina oli synkkä ja murhia monta (hyvissä oopperoissa niitä riittää!). Mariinski-teatterin historia ulottuu aina 1783-luvulle saakka. Sen jälkeen se on tuhoutunut pari kertaa tulipalossa, korjattu, rakennettu kokonaan uudelleen, ollut nimeltään Kirov ja jälleen 16.1.1992 palautunut Mariinskiksi. Ennen esityksen alkua vieressäni istuva herrahenkilö kääntyi puoleeni ja kysyi selvällä, pienellä aksentilla varustetulla suomenkielellä oliko myöhäistä toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää. Hän oli Varnan hiekkarantojen tuntumassa syntynyt, pietarilaisen kanssa naimisissa oleva Espoolainen! Meillä oli oikein mukava juttutuokio. Palattuamme takaisin hotelliin kokkikoulusta mukaan saatu piirakan palanen maistui erinomaiselta.
Kolmas päivä 8.12.2018
Ravintola Dachnik ja Vodkamuseo
Kolmannen päivän aamuna teimme oppaan mukana kiertoajelun Pietarin nähtävyyksiä katsellen. Kaikki minulle ennestään tuttuja paikkoja, mutta eihän se haitannut. Sää ei oikein suosinut, tuuli oli yltynyt ja sehän tietää Pietarissa todella kylmää säätä. Helsinkiläiselle kotoinen tunne. Lounas tarjottiin ravintola Dachnikissa Nevskin varrella. ”Pikku datsaan” oli kerätty kaikenlaista rekvisiittaa menneiltä ajoilta. Herkuttelimme ensin sillillä turkin alla (salaatti, senhän kaikki tietävät!), jatkoimme makkara-lihakeitolla, pelmeneillä ja lopuksi jäätelöllä. Sitten olikin jo aika siirtyä vahvempiin asioihin. Vodkamuseossa meille selostettiin juoman historiaa ja valmistusta aina 1400-luvulta lähtien. Museo oli täynnä toinen toistaan kauniimpia pulloja, laseja ja erikoisia korkkeja. Vaikka olimme syöneet tukevan lounaan, maistuivat vodkalasillisten kanssa tarjotut pienet leivät ja suolakurkut erinomaisilta. Tai no, leipää jonka päällä oli laardia en maistanut, mutta silakannäköisillä kaloilla varustetut maistuivat erinomaisilta. Vodkaa oli tarjolla maustamattomana, akvaviitin makuisena ja seetripuun marjoilla maustettuna. Ei ole hyvän vodkan voittanutta!
Filharmonian pieni sali
Illalla hajaannuimme, toiset syömään (taas!) ja osa Filharmonian pienen salin (venäjäksi Малый Зал Филармонии) konserttiin. Edellisenä päivänä niin erinomaisesti toiminut taksifirma ei enää lauantai-illan ruuhkassa kovin hyvin toiminutkaan. Yli puolen tunnin odotuksen jälkeen istuimme kuitenkin autossa ja jännitimme ehdimmekö 20 minuutissa perille. Kävellen olisi ollut jo. Kierros, jolle taksin navigaattori meidät johdatti, oli pitkä ja olimme viimein naulakolla tasan klo 19, jolloin konsertin piti alkaa. Onneksi Pietarissa kaikki ei aina ala tasalta, sen olin vähän hermostuessani jo unohtanut, vaan ehdimme hyvin paikoillemme monien muiden mattimyöhäisten kanssa. Konsertti oli viihdyttävä, kevyttä klassista. Salissa on upea akustiikka. Arkkitehti Bartolomeo Rastrellin suunnittelema rakennus on peräisin 1700-luvun puolivälistä. Siellä järjestettiin alun perin tanssiaisia ja naamiaisia. Vuodesta 1802 siitä tuli Filharmonisen seuran konserttipaikka. Tuon ajan Pietari oli kansainvälinen kulttuuripääkaupunki, ja Filharmonian pieni sali sai kunnian olla monen merkittävän kantaesityksen tapahtumapaikkana. 1824 täällä sai maailmankantaesityksensä Ludwig van Beethovenin Juhlamessu, Missa Solemnis. Konsertin jälkeen poikkesimme Dom Knigissä, siellä on käytävä jokaisella Pietarin-matkalla. Jugend-talo, jossa kirjakauppa sijaitsee, on rakennettu 1800- luvun alussa amerikkalaiselle Singer-ompelukoneyhtiölle ja tunnetaan edelleen Singerin talona. Kävelimme sitten tuulessa ja pienessä lumisateessa takaisin hotellille, ostimme matkan varrelta kaupasta voileivät ja olisimme ottaneet oluetkin, mutta alkoholin myynti oli juuri päättynyt. Menimme sitten hotellimme ylimmässä kerroksessa olevaan baariin lasilliselle.
Neljäs ja samalla viimeinen matkapäivä 9.12.2018
Kuznetshnin kauppahalli
Viimeisen päivän aamuna kävimme läheisessä Kuznetshnin kauppahallissa. Sieltä olisi voinut ostaa vielä tuotteita, joita meillä ei enää näe kuin metsämiehet ja teurastajat. Kokonainen härän pää oli tiskillä, samoin pupujusseja onnenkäpälät vielä kiinni muuten kynityssä kropassaan. Vihanneksia, hedelmiä ja mausteita löytyi eri puolilta Venäjää. Ja tietysti pakolliset matkamuistotavarat. Jatkoimme matkaa Nevski Prospektille. Suklaamuseo, joka ei ole museo vaan kauppa, joka myy erilaisia suklaasta tehtyjä esineitä ja hahmoja, oli kiinni. Poikkesimmekin vieressä olevaan Stroganovin palatsiin. Sen ensimmäinen omistaja oli paroni Sergei Stroganov. Barokkityylisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Bartolomeo Rastrelli (nimi putkahtelee esiin jatkuvasti) ja se on rakennettu vuosina 1752–1754.
Jelisejevin herkkukauppa
Matkalla Jelisejevin herkkukauppaan poikkesimme vielä Gostinyi Dvor-tavaratalossa. Se lienee yksi maailman vanhimpia. Ehdimme Jelisejeviin ennen muuta ryhmää ja teimme muutamia ostoksia kaupan runsaasta, ehkä vähän kalliistakin suklaavalikoimasta. Art Deco tyylinen rakennus on rakennettu Jelisejevin kauppiasveljeksille vv 1902-1903. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen se oli valtion hallinnassa nimellä Gastronom No 1. Monien vaiheiden jälkeen jälleenrakennettu kauppa ravintoloineen avattiin 8.3.2012. Itsekin näin sen suljettuna ensimmäisten matkojeni aikana ja toivoin sen joskus vielä näkeväni entisessä kukoistuksessaan. Ennen opastusta söimme lounaan upeassa keisarillisesti sisustetussa toisen kerroksen ravintolassa (talossa on myös toinen ravintola, jossa voi seurata talon oman suklaan valmistusta). Huonekalut ovat kopiota Eremitaasin kalusteista ja siniset kultareunaiset lautaset ja kullanväriset aterimet antoivat ruokailulle vielä lisäloistoa. Meille tarjottiin borschkeittoa, paperissa kypsytettyä kalaa ja talon oma erikoiseclair-leivos teen tai kahvin kera. Shampanjaa tai vodkaa unohtamatta. Loistava lopetus tälle makuja täynnä olleelle matkallemme.
Ja nopeasti toi Allegro meidät taas kotiin!
Seuraavaa matkaa odotellen, Anja
Lisää kuvia löydät blogistani: Kuvia Pietarin makumatkalta