Aleksander Pushkin on Venäjän kirjallisuudessa merkittävin romaanitaiteilija ja runoilija.
Hänen teksteihinsä pohjautuvat oopperat, Jevgeni Onegin, Boris Godunov, Ruslan ja Ljudmila, kuuluvat maailman eniten esitettyihin oopperoihin. Myös Suomen kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla esitetään vuosittain joku Pushkinin teoksiin perustuva ooppera.
Pushkin syntyi Moskovassa 1799. Hänen isänsä oli tunnettua venäläistä Puskinin sukua, jossa oli myös saksalaista ja skandinaavista verta. Hänen isoisänsä isä, äidin puolelta, Abram Gannibal oli syntyisin Etiopiasta ja oli tullut nuorena poikana Venäjälle. Tsaari Pietari Suuri kasvatti hänet ja hän eteni urallaan ja oli aikoinaan Räävelin, eli nykyisen Tallinnan kuvernööri. Pushkin kuoli Pietarissa 1837, vain 37 vuotiaana.
Pushkin pyrki vapaaseen muotokieleen, hylkäsi teennäisenä kokemansa klassisen muodon jaesiromantiikan ylitunteellisen ilmaisun. Ylioppilasvuosinaan hän Pietarissa liittyi radikaaliin
nuorisoon ja yhteiskunnallisiin uudistajiin. Tämän vuoksi hän joutui tsaarin hallituksen silmätikuksi ja karkotetuksi Kaukasiaan ja Krimille. Siellä hän kirjoitti romaanin Kaukasian vanki sekä runoelman Bahtsisarain suihkulähde, jonka balettiversion Boris Asefjev sävelsi vuonna 1934.
Aleksandr Pushkin vietti yhteensä neljä vuotta äitinsä maatilalla Mihailovskojessa, lähellä
Pihkovaa, kirjoittaen ahkerasti. Nykyisin Mihailovskojessa sijaitsee Pushkinin museo ja hänet on haudattu läheisen luostarin kirkkoon.
Jos haluaa käydä katsomassa Pushkinin paikkoja Mihailovskojessa ja Pushkinskie Goryssa, sinne pääsee parhaiten etelä-Eestin kautta. Auton nokka vain Riiga-Pihkova maantielle, rajan ylitys Luhamaalla ja seitsemänkymmenen kilometrin perästä oletkin jo Pihkovassa. Pihkova on vanha, hieno kaupunki, Tamperaan kokoinen, jossa on paljon nähtävää, kreml, kirkkoja ja museoita sekä mainioita kahviloita ja ravintoloita.
Pihkovan rautatieasemalla tsaari Nikolai II luopui Venäjän kruunusta 14. huhtikuuta 1917 veljensä hyväksi. Veli kuitenkin kieltäytyi ja valta siirtyi Kerenskin johtamalle väliaikaiselle hallitukselle. Suomen kannalta tämä tapahtuma oli merkittävä, silloin alkoi prosessi, joka johti Suomen itsenäistymiseen ja Venäjän hallituksen 31.12. 1917 allekirjoittamaan Suomen itsenäistymisen tunnustamiseen.
Pihkovasta 118 kilometriä suoraan etelään sijaitsee Mihailoskoje. Sinne johtaa Pietari-Minsk-valtatie. Tie kulkee parin pienemmän kaupungin, Ostrovin ja Novogorodkin, kautta. Tie on erinomaisessa kunnossa, kunhan pääsee ohi Pihkovan ympäristön tiejärjestelyiden. Mihailovskojesta jäi mukaan muistoksi taulu, jossa Aleksander Sergejevits Pushkin istuu maatilan puistossa.
PS. SVS Lestijokiseudun osasto matkailee aktiivisesti Venäjällä ja lähialueille.
Teksti: Veikko Väntänen
Kuvat: Terttu Väntänen
Lestijokiseudun osasto (Toholampi)
vantanen@saunalahti.fi