Käpylän kirjastossa 2. marraskuuta 2021 salin täysi kuulijoita sai tietää, mitä männyt näkivät. Kertojana oli kirjailija Anna Soudakova, jonka vuonna 2020 ilmestynyt teos Mitä männyt näkevät on kerännyt runsaasti huomiota ja kiitoksia; se oli mm. ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Kirjailijavierailun olivat järjestäneet Käpylän kirjasto ja kirjastoyhdistys sekä Käpylän Venäjä-seura Druzhba, jonka puheenjohtaja Ulla Valkeila haastatteli kirjailijaa. Ilta oli myös osa Helsingissä 30.10. – 7.11.2021 vietettyä venäläisen kulttuurin viikkoa.
Kirja on sukutarina, jonka taustalla ovat Neuvostoliitossa Stalinin vainoissa 1936 alkaen teloitetut ja kärsineet, todistajana kirjailijan isoisä, teoksen päähenkilö Juri. Hänen isänsä vietiin kotoa ja äitinsä, maantiedon opettaja, kesken oppitunnin. Heidät vangittiin. Isovanhemmat ja lapset, ”kansanvihollisten” sukulaisina, karkotettiin Uzbekistaniin. Leningradin kodin naapurit olivat tehneet perättömän ilmiannon, ja kun Juri sisarineen paljon myöhemmin Leningradin piirityksen jälkeen yritti palata sinne, oli vastaanotto tyly.
Halki synkkien vuosien Juri sinnittelee tien takaisin Leningradiin, opiskelee, päätyy töihin Petroskoihin, mistä löytyy suomalaistaustainen puoliso, jonka kanssa elämä tasaantuu, vaikka epävarmuus kadonneiden sukulaisten kohtalosta ja jatkuva jännitys myös tulevasta varjostaa elämää. Stalinin kuoleman jälkeen syyttöminä tuomitutut sukulaiset rehabilitoitiin eli heidän maineensa palautettiin, mutta mitään virallista anteeksipyyntöä ei ole esitetty.
Kun Neuvostoliitto 1990-luvulla lakkasi olemasta, perheellä oli mahdollisuus muuttaa Pietarista Suomeen ja rakentaa uusi elämä. Anna Soudakova itse oli kahdeksanvuotias, kun perhe 90-luvun alussa päätyi Suomen Turkuun. Kirjassaan, joka vaikka onkin fiktiota, hän väläyttää myös kauniita muistoja synnyinkaupungistaan, mutta sen niukkuuteen verrattuna elämä suomalaisessa lähiössä on täynnä mahdollisuuksia.
Isoisän perintö
Kenelle Anna Soudakova halusi kirjoittaa? Ennen kaikkea hän halusi täyttää rakkaan ukin kuoleman jälkeen koittaneen tyhjyyden, täyttää sen niillä tarinoilla, joita oli ukilta kuullut, ja antaa ne myös lapsilleen. Lopullinen sysäys oli elokuun 5. päivä 2013, jolloin hän itse näki Sandarmohin uhrien joukkohaudan yhdessä läheistensä ja lukemattomien muiden muistopäivää viettävien venäläisten, suomalaisten, puolalaisten, ukrainalaisten kanssa. Sandarmoh on Karjalan tasavallan Karhumäessä sijaitseva metsäinen alue, jolle on haudattu tuhansia Stalinin vainojen uhreja. Paikan olemassaolo paljastui vasta Neuvostoliiton romahdettua venäläisen ihmisoikeusjärjestö Memorialin tutkimusten ansiosta. Juuri siellä männyt kohoavat korkeuksiin ja näkevät.
Virikkeen kirjoittamiseen antoi kirjoituskurssi, jolla oli tarkoitus oppia kirjoittamaan muistoista tarina. Syntyikin kokonainen romaani. Ukin tarinoiden lisäksi sen sisältöä rikastutti pahvilaatikollinen sukulaisten kirjeitä, kaikkiaan kaksisataa, jotka osin muokattuina päätyivät mukaan. Mukana on myös kylmääviä dokumentteja teloituskäskyistä niiden toimeenpanoon.
Anna Soudakovalla on edelleen siteitä Venäjälle, missä virallisesti yhä pyritään hämärtämään historian tapahtumia, eivätkä kaikki ole valmiita puhumaan niistä. Hän muistuttaa kuitenkin, että länsimainen media ei anna koko kuvaa valtavasta maasta, jossa kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin annetaan ymmärtää. On monta Venäjää, ja kirjailija uskoo, että uusi koulutettu sukupolvi näkee maailman monivärisenä ja ennen pitkää saa aikaan muutoksen.
Mitä männyt näkevät on kauheuksista huolimatta valoisa ja kaunis kirja, ja kirjailijan mukaan siihen on vaikuttanut isoisän elämäniloinen persoona, jonka valoisuus säteili koko perheeseen. Mistä isoisä siten sai voimaa jatkaa kaikkien kammottavien kokemuksien jälkeen? Anna Soudakovan mukaan häntä ajoi halu etsiä totuutta, vaatia selvityksiä suvun kohtaloihin lopulta auenneista arkistoista, ja voimaa tuohon etsintään antoi rakkaus puolisoon ja perheeseen. Isoisä pystyi myös purkamaan tunteitaan kirjoittamalla runoja. Niitä oli kahdenlaisia, toiset neuvostoajan johtajille osoitettuja synkkiä ja kauheita, mutta toiset herkkiä ja tunteikkaita, ja niitä on mukana myös tässä koskettavassa ja tärkeässä kirjassa. Nekin perintönä lapsille, joiden ei toivottavasti tarvitse enää tuntea tähän asti sukupolvelta toiseen siirtynyttä pelkoa.
Taivaalla tähdet
jahtaavat iankaikkisuutta,
Maan päällä sylissäni Uusi
Ihminen.
Riitta Eronen (1954-2021)
