Ivalon osaston testiryhmä matkasi Murmanskiin tekemään naistenpäivän hankintoja torstaina 5.3.2020. Kaupoista löytyikin osaston naistenpäivän juhlaan sopiva herkkuja: prjannikkeja, vohvelikakkua, konvehteja ja teetä. Pääpostin kaupasta hankittiin myös iso nippu naistenpäivän onnittelukortteja. Ostosten lisäksi testiryhmä ehti käydä testaamassa uuden ravintolan, Kafe Tsentralnojen. Pramean sisustuksen lisäksi ravintola tarjosi mielenkiintoisen ruokalistan ja ystävällisen tarjoilun.
Lähestyvä naistenpäivä näkyi monin tavoin Murmanskin kaupunkikuvassa ja tiedotusvälineissä varsinkin perjantaina 6.3.2020. Markettien kukkaosastoilla kävi kuhina, kun väki hankki kukkia naistenpäiväksi. Liikennepoliisit pysäyttivät prospekt Leninalla naispuolisia autonkuljettajia ja onnittelivat heitä kukkien kera. Paikallistelevisiossa maaherra jakoi ruusuja hallinnossa työskenteleville naisille. Samassa uutislähetyksessä vilahti myös Inarin ystävyyskunnan Kuolan valtuuston puheenjohtaja Andrei Malkhasyan, joka osallistui Kildinstroin kylässä päiväkodin naistenpäivän juhlaan ja onnitteli kaikkia naisia juhlan johdosta.
Presidentti Putin puolestaan tapasi naisia Ivanovossa laskuvarjotehtaalla. He keskustelivat perheiden asemasta ja valtion tuesta perheille. Naiset kyselivät presidentiltä hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan, mutta jäivät ilman vastausta. Presidentti kyllä kertoi pitävänsä työstään, varsinkin tällaisena päivänä ja tällaisessa seurassa.
Koronavirus oli puheenaiheena myös Venäjällä. Heti rajalla oli matkalaisia vastassa lääkintäupseeri, joka tarkisti lämpökameralla mahdollisen kuumeen. Vasta tarkistuksen jälkeen matkalaiset pääsivät passintarkastukseen. Azimut-hotellin edessä olevalla mainostaululla pyöri paitsi mainoksia, myös ohjeita koronaviruksen varalta. Ohjeet olivat selkeät: Jos sairastut, jää kotiin ja kutsu lääkäri. Samalle aukiolle oli ilmestynyt toinenkin ihmetyksen aihe: Kierrätyspiste.