Inarin alueella saksalaisten vankileireillä kuolleiden neuvostosotilaiden hautapaikoille on valtioiden väliseen sopimukseen perustuen ja valtion kustantamana hankittu pääosin 1960 – 1970-lukujen vaihteessa graniittiset muistopaadet. Valtio kustantaa myös hautojen vuosittaisen hoidon. Kuopion aluehallintovirasto vastaa nykyään koko maan osalta hautojen hoitoon liittyvästä rahoituksesta.
Suomi-Venäjä-seuran Ivalon osasto tekee yhteistyötä Kuolan alueen kansalaisjärjestöjen kanssa. Neuvostosotilaiden hautojen hoito liittyy luontevasti osaksi tätä yhteistyötä ja sillä on vuosikymmenten perinne.
Neuvostosotilaiden hauta-alueet ja -muistomerkit Inarin alueella löytyvät seuraavista paikoista:
Alajoki
Ajo-ohje: Käännytään Vt4:ltä, Ivalo-Saariselkä-väliltä, tien itäpuolelle Kuutuantielle. Sitä ajetaan vain lyhyesti Alajoen sillan yli ja käännytään ns. Anninkadulle, jota ajetaan n. 500 metriä. Tieltä erkanee vanha metsätraktoritie, jota pitkin kuljetaan pienehkön jängän laitaan ja sen yli kohti Alajoen rantaa, jossa hautamuistomerkki sijaitsee.
Paikalle haudattu 13 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°31’/ 27°32’
Ivalon hautausmaa
Ajo-ohje: Ivalon hautausmaa sijaitsee kylän eteläpuolella ja Vt4:n itäpuolella (Rovaniementie 315). Pääportista vasemmalle alhaalle ja siellä vasemmanpuoleisella sivustalla, aidan vierellä, on kahdessa rivissä neuvostosotilaiden haudat.
Paikalle on haudattu 59 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°63’ / 27°55’
Martinjärvi
Ajo-ohje: Ivalosta pohjoiseen, Inarintie 2462, Vt4:n itäpuolelle, pienen Martinjärven pohjoispäässä olevalle isolle levähdyspaikalle, josta lähtee polku kohti hauta-aluetta ja muistomerkkiä.
Paikalle on haudattu 10 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°83’ / 27°29’
Siggavuono
Ajo-ohje: Inarista pohjoiseen Vt4:n oikealla puolella (Kaamasentie 732), aivan tien vierellä, tienpenkan yläpuolella.
Paikalle on haudattu 9 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°96’ /26°96’
Hyljelahti
Ajo-ohje: Inarista pohjoiseen Vt4:n länsipuolella ( Kaamasentie 3084) erkanee pieni metsätie ja siitä heti oikealle polku hautamuistomerkille.
Paikalle on haudattu 50 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 69°02’ /27°02’
Aitajärvi
Ajo-ohje: Kaamasen kylän pohjoispuolelta, Lapin Jääkäreiden muistomerkiltä, Vt4:n itäpuolelta, kääntyy tie Kaamasen entisen lentokentän alueelle. Lentokenttää ajetaan sen toiseen päähän asti, josta ajoura kääntyy vasemmalle ja tulee pian poroaidan reunalle. Poroaitaa lähdetään kiertämään kävellen oikealle, kunnes Aitajärvi tulee näkyviin. Hautamuistomerkki sijaitsee järven ja poroaidan välisellä alueella ja näkyy helposti avoimessa metsämaastossa.
Paikalle on haudattu 11 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 69°13’ / 27°24’
Paloselkä
Ajo-ohje: Nellimintieltä, Ivalosta päin ajettaessa, Vellivaaran jälkeen erkanee vanha Nellimintie (soratie) vasemmalle . Ylitetään pienehkö vaara ja sen jälkeen silta pienen joen yli. Vajaan sadan metrin päästä kääntyy vasemmalle pieni metsäautotie. Tietä kuljetaan aukean alueen poikki ja lähdetään nousemaan vaaran rinnettä ylöspäin. Hautamuistomerkki vasemmalla. Kävelyä vanhalta Nellimintieltä n. 500 metriä.
Paikalle on haudattu 1 neuvostosotilas.
Koordinaatit: 68°75’ / 27°95’
Nellimin ortodoksinen hautausmaa
Ajo-ohje: Nellimin kylän keskustasta käännytään Siikajärventielle (Siikajärventie 74) ja siitä Ortodoksikirkko-kyltin mukaan eteenpäin. Hautausmaan portista sisään ja kävellään kohti alinta nurkkaa, jossa neuvostosotilaiden hautamuistomerkki sijaitsee.
Paikalle on haudattu 4 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°54’ / 28°33’
Nangujärvi
Ajo-ohje: Raja-Joosepintieltä käännytään Ivalosta tultaessa vasemmalle Nangujärventielle. Ajetaan ohi vasemmalla olevien pienen Valkeajärven ja suuren Nangujärven, kunnes vasemmalle ylämäkeen kääntyy metsäautotie (liittymän koordinaatit 68°64’/ 28°08’). Sitä ajetaan n. 1,5 km ja vasemmalla olevan hakatun metsäaukean viereltä lähtee nousemaan metsätraktoriura. Kävellään loivasti nousevaa uraa ja tullaan kohtaan, josta avautuu uusi hakkuuaukea. Lähdetään laskeutumaan hakkuuaukean poikki sen alakulmaa kohti. Siellä saavutetaan vanha pengertie, josta erkanee polku hautamuistomerkille.
Paikalle on haudattu 140 neuvostosotilasta.
Koordinaatit: 68°65’ / 28°06’
Teksti ja kuvat: Irja Jefremoff