SANDARMOHIN SUOMALAISET tilaisuus keräsi la 27.1. Yhteisötalo Käpylään 23 kuulijaa ja keskustelijaa.
Raija-Liisa Mäkelä kertoi Stalinin vainoista Itä-Karjalassa. Hän on tutkinut ja selvittänyt vainoja yli 30 vuotta. Perestroikan kausi tarjosi tähän mahdollisuuden arkistoja avaamalla ja Venäjällä toiminut Memorial-järjestö on tehnyt ison työn ihmiskohtaloiden selvittämisessä ja luetteloinnissa. Esimerkiksi 10.-11.2.1938 teloitettiin yli 500 suomalaista Itä-Karjalassa, Karhumäen alueella. Memorial on myös laittanut Sandarmohin mäntykankaalle haudatuille uhreille muistolaattoja, kun tätä on toivottu.
Kaiken kaikkiaan Sandarmohiin haudattuja on yli 9500 ja edustajia noin 60 kansallisuudesta.
Raija-Liisalta on ilmestynyt kaksi kirjaa aiheesta: Muilutetun tytär ja Solovetskin luostari – Venäjän historian peili.
Sirpa Evwaraye ja Kirsi Viljaala kertoivat isoisänsä Iisakki Männikön tarinan kuvien kera. He ovat selvittäneet tapahtumia ja myös käyneet katsomassa Iisakin rakentamaa taloa Vilgan kylässä, Itä-Karjalassa. Työtä on vielä jäljellä.
Keskustelussa kerrottiin omista kokemuksista.
Kanerva Cedeströmin dokumentti Sandarmohin suru kertoo 12 sellaisen perheen tarinan, jossa joku jäsen on teloitettu ja haudattu Sandarmohiin. Raija-Liisan Yrjö isä sekä Kirsin ja Sirpan Iisakki isoisä ovat dokumentissa mukana.