Savonlinnan osasto on järjestänyt ”Teetä ja tarinaa” -tapaamisia muutaman vuoden ajan. Menneenä syksynä, kun sisällä pidettäviä tilaisuuksia ja suuria osallistujamääriä vältettiin, tapasivat venäläisyydestä kiinnostuneet henkilöt eri tavalla.
Syyskuussa opastetulla kävelykierroksella kuultiin ”Poimintoja Savonlinnan seudun venäläisestä historiasta”. Ennen kierrosta juotiin teetä matkustajasataman Linnankadun puoleisessa päässä. Opas kertoi samalla, miten jo viisi tuhatta vuotta sitten nykyisen Savonlinnan keskustan läpi virtaavista salmista kulki metsästäjien, kalastajien, keräilijöitten vesireitti Laatokan Karjalasta Pohjanlahden rannikolle.

Suuri Savontie, joka yhdisti Hämeen linnan ja Olavinlinnan, alkoi syntyä heti Olavinlinnan perustamisen vuonna 1475 jälkeen. Näin syntyi myös Sisä-Suomen vanhin katu, Savonlinnan Linnankatu. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsi ja Novgorod olivat jakaneet alueen omiin etupiireihinsä. Ruotsalaiset perustivat Olavinlinnan suojaamaan omaa valtaansa. Rajan tarkasta kulusta ruotsalaiset ja venäläiset olivat jatkuvasti eri mieltä, kummalla puolella Olavinlinnaa raja oli, esimerkiksi Laitaatsalmessa vai Raikuun kanavassa. Ryöstöretkiä tehtiin molemmin puolin ja sotia alueella käytiin satojen vuosien aikana.

Vuoden 1743 rauhassa Olavinlinna ympäristöineen liitettiin Venäjään, osana ns. Vanhaa Suomea. Suojavyöhykettä linnan ympärillä oli joka puolelle noin 20 km. Lähialueen rajapisteitä olivat esimerkiksi Sulkavan Vekaransalmi, Pihlajalahti Savonlinnassa (silloisen Säämingin alueella) ja Rantasalmen Rajajoki.
Venäläinen kenraali Suvorov vahvisti Olavinlinnaa, mm. rakennutti suojauksen vedenottokanavalle. Hänen nimeään kantavat myös Saimaalla neljä kanavaa, jotka rakennettiin 1700-luvun lopulla turvaamaan vesireittiä Olavinlinnasta Lappeenrantaan, kun ruotsalaiset valvoivat liikennettä Puumalansalmessa.
Katariina Suuri myönsi Savonlinnalle piirikuntakaupungin statuksen. Arvo toi mukanaan mm. piirilääkärin ja piirikoulun. Piirikoulussa opetuskieli oli saksa, ehkä hallitsijan syntymämaasta johtuen. Virkamiesten piti kaupungissa olla kielitaitoisia – oli hallittava venäjä, saksa, ruotsi ja suomi.

Linnan lähiympäristöön ei 1800-luvun alkupuolella saanut rakentaa mitään siviilirakennuksia. Tästä seurasi mm. että Komendantin puistossa oli tilaa linnanpäällikön kasvimaalle ja kadun toisella puolella oli sotilaiden kasvimaita.
Ortodoksisuus oli Savonlinnassa vahvimmillaan 1800-luvun puolivälissä, jolloin asukkaista yli 30 % oli ortodokseja. Ortodoksisen Pyhän Sakariaan ja Pyhän Elisabetin seurakunnan kirkko (Pikkukirkko) otettiin käyttöön 1845. Kirkko on nyt uudelleen ortodoksiyhteisöllä oltuaan välillä luterilaisella seurakunnalla jopa pääkirkkona.
Venäjä-yhteys vilkastutti seudun elinkeinoelämää. Vesitiet ja talvella jäätiet auttoivat myytävien tavaroiden kuljettamista Viipuriin ja Pietariin. Savonlinnaan tuli runsaasti venäläisiä kauppiaita. Monet heistä olivat kylläkin karjalaisia, joille suomen oppiminen oli

ilmeisesti helpompaa. Saimaan kanavan avaaminen 1856 avasi maailmankaupan sisämaan liikemiehille. Höyrylaivat, jotka eivät olleet samalla tavalla sään armoilla kuin purjelaivat ja kulkivat aikataulun mukaisesti, edistivät matkailun kehittymistä Savonlinnassa. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana tuli paljon asiakkaita Venäjältä, Pietarista ja Baltian sotatoimialueelta, vuonna 1896 toimintansa aloittaneelle Olavin kylpylaitokselle.
Lokakuun ”Teetä ja tarinassa” Petroskoissa syntynyt, Suomessa nyt asuva muusikko ja toimittaja Arto Rinne esitteli kirjaansa ”Onni”. Kirja kertoo hänen suomalaisen isoisäpuolensa tarinan muutosta Neuvostoliittoon ja elämästä siellä. Omakustanteinen tarjoilu oli venäläishenkinen: tummaa leipää, suolakurkkuja ja hunajaa sekä kinuskikarpaloita ja teetä. Kulttuurikellarin kahvilassa asiakaspaikkoja oli rajoitusten mukainen määrä, kuitenkin 24 kuulijaa kun Arto Rinne Onnin elämän esittelyn lisäksi lauloi ja soitti harmonikalla ja huuliharpulla kappaleitaan.
Teksti ja kuvat Kirsti Kurki