Konsertti pidettiin yhteistyössä Jokilaaksojen musiikkiopiston, Haapaveden opiston sekä järjestäjän Suomi-Venäjä-seura Haapaveden osaston kanssa. Konsertti kuuluu Lahden vuonna 2020 osastojen verkossa neuvottelemiin hankkeisiin, josta tähän saatiin myös rahoitus.
Konsertin Suomen osuus pidetiin live esityksenä Haapaveden opiston Reijo-Waara salista. Esitykseen osallistui venäjän puolelta osa livenä ja osa aikaisemmin tehdyllä tallenteella. Järjestely kaiken yhdistämiseksi onnistuneeksi ohjelmaksi on ollut merkittävän suuri. Osaston puheenjohtaja Diana Seppä on ollut tässä organisaattorina, eikä käy kieltäminen, etteikö tällainen kokonaisuus ole jo aivan ammattimaisen työn oloista. Ohjelman on koonnut, esittänyt ja taltioinut PaikallisTVn taitavat toimijat, jotka ovat laajalti myös opastanut vastapuolen edustajia. Työn tulos nähtiin: todella onnistunut konsertti.
Tervehdyspuheen Haapavedeltä pitivät Haapaveden opiston rehtori Marika Åvist sekä SVS Haapaveden osaston puheenjohtaja Diana Seppä. Ohjelmaa juonsivat Diana, ja Ronald von Schulmann.
Konsertti aloitettiin laulamalla sekä suomeksi että venäjäksi Unohtumaton ilta / Подмосковные вечера.
Jokilaaksojen musiikkiopiston UNI-PÄKÄ yhtye esittivät kappaleet REINLENDER ja KÄKI ON SE SUOMEN LEMPEIN LINTU
Lähetys siirrettiin Vuokkiniemeen. Karjalan kulttuurin seura VIENA esittivät kappaleet KARJALAN KUNNAILLA ja UHTUON TYTÖT
Palattiin takaisin Haapavedelle, josta lähetys jatkui Jokilaaksojen musiikkiopiston nuorisobändi BAND A esityksellä SINÄ OLIT VÄÄRÄSSÄ, jonka Anna Pold solistina lauloi venäjäksi.
Vuoroon tuli seuraavaksi Agalatovin taide- ja musiikkikoulusta neljä esitystä:
- Kansanyhtye KIURUT piiritanssi-katrilli EI KOLHI EI KOLISE
- Alexandra Rudomanova kitaran soitto Joao Pernambucon BRASILIALAINEN TANSSI
- Zoya Ribalbo balalaika ja Elizaveta Borodina: Vasilyu Andreevin valssi KIPINÄ
- Harmonia kuoro: Villis Pludoniuksen TALVITIEN IDYLLIÄ
Koulun rehtori Natalaija Bogdanova piti tervehdyspuheen ennen esityksiä.
Petroskoista esiintyivät tanssien Karjalan Tasavallan taide- ja kulttuuriopiston opiskelijat
Petroskoista jatkoi vielä Karjala-Suomi ystävyysseuran Jelena Barbashinan alustuksen jälkeen esiintyi Chalnan kylän FOLK-yhtye Tuomi laulamalla kappaleet SINISET SILMÄT ja SÄKKIJÄRVEN POLKKA.
Kostamuksesta tervehti meitä Tatjana Ivanitskaja ja Karjalan Tasavallan kansallisyhtye Khete lauloi laulun TAMMERKOSKI
Belomorskista toi tervehdyksen FOLK-yhtye Sumljanka NURMIKOSSA esityksellään.
Palattiin vielä takaisin Reijo-Waara saliin jossa laulettiin yhteislauluna YSTÄVÄN LAULU osa venäjältä suomeksi ja järjestäjien toimesta venäjäksi.
Konsertti sai laajan suosion, sitä oli seurannut livelähetystä 894 katsojaa ja koska se ainakin joksikin aikaa jää tallenteeksi varmaan ainakin saman verran lisää. Jos jäi katsomatta tässä vielä linkki sivulle.
https://paikallistv.fi/haapavesi/
Dianaa haastateltiin konsertin järjestelyistä sekä lisäksi konsertista saatiin hyvää palautetta Venäjän tv-kanavalla Россия 1. Tässä sekä haasttattelu, että konsertista pieni otos.
https://www.youtube.com/watch?v=axg9JHrvsPM