Tervetuloa tapahtumiimme!
Julkaisemme kalenterissa myös muiden järjestämiä tapahtumia. Voit tarjota tapahtumaasi kalenteriin tällä lomakkeella >>.

- Tämä tapahtuma on mennyt.
Etelä-Suomen ylimääräinen piirikokous ja neuvottelupäivä
23.11.2019 @ 10:00 - 17:00

Tällä kertaa Etelä-Suomen piirin syksyinen neuvottelupäivä pidetään samalla kertaa ylimääräisen piirikokouksen kanssa. Piirikokouksessa tehdään lopulliset päätökset piirijärjestön purkamisesta ja yhdistymisestä keskusseuraan, ja siihen kokoontuvat samat osastojen valitsemat piirikokousedustajat kuin keväiseen Imatran kokoukseen. Ilmoittaudu kokoukseen ja neuvottelupäivään.
Ja kun kerran saamme porukan yhteen, jatketaan keskustelua vapaammissa merkeissä vielä iltapäivän ajan. Lyhyehkön virallisen kokouksen jälkeen on aikaa paneutua tulevaisuuteen. Suunnittelemme Etelä-Suomen alueellista toimintaa ja osastojen yhteistyöstä jatkossa, jotta vuoden 2020 alkaessa olemme valmiina uuteen.
Ohjelmassa on myös työpajoja, joissa jaetaan osastojen hyviä kokemuksia mm. matkailusta, perhetapahtumista, konserteista, ja suunnitellaan uutta.
Neuvottelupäivään ovat tervetulleita piirikokoukseen osallistuvat, osastojen aktiivit ja muutkin toiminnasta kiinnostuneet.
Osallistuminen kokoukseen ja neuvottelupäivään on ilmaista, lounasmaksu 20 euroa.
Päivän ohjelma
11.00 – 12.30 Piirikokous
12.30 – 13.30 Lounas
13.30 – 14.30 Mikä muuttuu vuonna 2020?
Keskustelu Etelä-Suomen alueellisesta toiminnasta ja osastojen yhteistyöstä ensi vuonna
14.30 – 14.45 Kahvitauko
14.45 – 16.00 Työpajat
Esimerkkejä osastojen onnistuneista työtavoista ja yhteistyön suunnittelua
Työpajojen teemat
1. Lapsiperhetoiminta ja lastenkulttuuri
2. Matkailun mahdollisuudet
3. Miten nuoret mukaan?
4. Alueelliset konsertti- ja tanssikiertueet
Huom. ohjelma on alustava ja pienet muutokset ovat todennäköisiä.
Aiheeseen liittyvät Tapahtumat
Tapahtumajärjestäjille: Varmistathan, että tapahtumasi on Suomi-Venäjä-seuran julkaisulinjan mukainen ja tiedot ajan tasalla >>