Kirjallisuuspiiri: Svetlana Aleksijevitshin tuotanto

Kirjallisuuspiirimme kokoontuu to 3.5. Ystävyystalolla klo 18. Teema, Svetlana Aleksijevitsh ja moni muu mielenkiintoinen asia puhuttaa. Tervetuloa!

Svetlana Aleksandrovna Aleksijevitsh on syntynyt 31.5.1948 Stanyslavivissa (nyk. Ivano-Frankivsk) Ukrainan neuvostotasavallassa. Hän on valkobenäläine toimittaja ja kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2015 ”hänen moniäänisistä teoksistaan, kärsimyksen ja rohkeuden monumentista ajassamme”.

Aleksijevitshin isä oli valkovenäläinen ja äiti ukrainalainen. Isän sotilaspalveluksen päätyttyä perhe muutti Valko-Venäjälle. Vuonna 1965  Aleksijevitsh kävi koulun loppuun Homelin (ent. Gomel) alueella ja työskenteli sitten historian ja saksan kielen opettajana. Hän työskenteli vuodesta 1966 lähtien myös Narouljassa ilmestyneen piirikunnallisen Prypjatskaja pravda -lehden toimituksessa. Aleksijevitsh valmistui 1972 Valko-Venäjän valtionyliopiston journalismin laitokselta ja siirtyi Brestissä ilmestyvän Majak kommunizma -lehden toimitukseen ja vuodesta 1976 lähtien hän toimi kansallisessa Neman-aikakauslehdessä. Vuodesta 1984 lähtien Aleksijevitsh on kirjoittanut freelancerina.

Aleksijevitsh tunnetaan presidentti Aljaksandr Lukašenkan sisä- ja ulkopolitiikan arvostelijana. Painostuksen seurauksena hän muutti vuonna 2000 ulkomaille ja asui runsaat kymmenen vuotta Italiassa, Pariisissa, Münchenissä ja Ruotsissa. Hänet on palkittu useassa maassa. Kirjailija olikin ennen Nobel-palkintoa tunnettu uudemmasta tuotannostaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassaan.  Vuonna 2013 hän palasi Valko-Venäjälle.

Kirjallisen työnsä Aleksijevitsh aloitti vuonna 1975. Ensimmäinen teos valmistui vuonna 1983, mutta se julkaistiin vasta kahden vuoden kuluttua. Kirjailijaa arvosteltiin pasifismista, naturalismista ja neuvostonaisen ylistämisestä. Tuon ajan Neuvostoliitossa nämä kirjailijaan kohdistetut syytökset olivat erittäin vakavia. Perestroikan myötä ensiteos sai paljolti kirjallisuuslehtien kautta erittäin laajan levityksen – yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Teos Tsinkovyje maltšiki (Sinkkipojat), joka kertoi Afganistanin sodan rikoksista ja uhreista, aiheutti kielteisen palautteen tulvan kommunistisissa ja sotilaallisissa lehdissä sekä vei kirjailijan pitkään oikeudenkäyntiin.

Pääteoksia ovat myös Tshernobylistä nousee rukous ja Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tuorein suomeksi käännetty teos Neuvostoihmisen loppu (Tammi) ilmestyy lähiaikoina.

Aleksijevitshin pääteokset pohjautuvat laajoihin haastatteluihin. Hän haastattelee teosta varten yleensä 400–700 ihmistä ja valmistelee teosta 3–4 vuotta. Neuvostovuosien jälkeen Valko-Venäjän valtiolliset kustantamot eivät hyväksyneet hänen tuotantoaan julkaistavaksi yli kahteenkymmeneen vuoteen (vuodesta 1993 lähtien). Kaksi teosta on julkaistu sittemmin Valko-Venäjällä ainoastaan pienkustantamojen kautta (Hronka-kirjallisuusrahasto ja Lohvinau-kustantamo), ja sen vuoksi harva valkovenäläinen lukija tuntee kirjailijan teoksia. Moskovalaiset kustantamot ovat julkaisset hänen päätuotantonsa venäjäksi. Teoksia on käännetty lukuisille kielille, ja kaikki Aleksijevitshin pääteokset on saatavilla esimerkiksi ruotsiksi. Kirjailijasta on julkaistu myös kirjailijahaastatteluja sisältävä teos Fria ord på flykt (2012).

Aleksijevitshille myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto avarsi suuresti Ruotsin akatemian kirjallisuuskäsitystä, sillä palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa kirjailijalle, joka kirjoittaa reportaasikirjoja ja hyödyntää sitaattitekniikkaa, mikä on Aleksijevitshin  kehittämä uudenlainen journalistinen kirjallisuudenlaji.

(Lähde: Wikipedia, Tammi)