Kulttuurieliittiä, ”omia”, LHBTIQ+-aktivisteja, ”propagandisteja” ja ”ekstremistejä”: Homoseksuaalisuus Neuvostoliitossa ja Venäjällä (Helsinki & etänä)

Kaikille avoin luentotilaisuus järjestetään Richardinkadun kirjastossa Helsingissä (Rikhardinkatu 3)
Alustusta voi seurata myös etänä. Ilmoittautuminen on päättynyt 9.1. klo 13.

Tutkijatohtori Pauliina Lukinmaan alustus käsittelee Neuvostoliitossa ja Venäjällä eläneitä, homoseksuaalisesti tunteneita ihmisiä ja homoseksuaalisuuden käsittelyä eri aikoina. Muuttuvat paikat, tilanteet ja keinot, joiden avulla homoseksuaalisesti tuntevat henkilöt ovat voineet puhua itsestään avoimemmin, paljastavat Venäjän ja Neuvostoliiton poliittisesti vaihtelevia tarkoitusperiä palvelevan suhtautumisen homoseksuaalisuuteen. Putinin äärikonservatiivinen hallinto ja erityisesti sen viimeiset 10 vuotta tiukentunut lainsäädäntö ilmentävät lähes epätoivoista pyrkimystä tukahduttaa LHBTIQ+ (lesbo-, homo-, biseksuaalinen, trans- ja intersukupuolinen sekä queeriksi identifioituva) -aktivistiliike. Moni aktivisti onkin joutunut lähtemään maasta, ja luennossa käsitellään myös Baltian maihin paenneiden aktivistien kokemuksia.

Tänä päivänä Venäjän viranomaiset suhtautuvat seksuaalisuuteen ja sukupuoleen ulkoisena uhkana, jota he omien sanojensa mukaan kontrolloivat väestö-, turvallisuus- ja arvopoliittisin perustein. Marraskuun lopussa Venäjän tuomioistuin määritteli ”kansainvälisen LHBTIQ+-liikkeen” ja sen liittolaiset äärijärjestöksi. Kaikki positiivinen tai neutraali keskustelu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä on ollut Venäjällä laitonta vuodesta 2022 lähtien. Lainsäädännöllä pyritään homoseksuaalisuuden hävittämiseen yhteiskunnasta keinoja kaihtamatta. Asia ei kuitenkaan ole aina ollut näin.

1900-luvun alun vahva kirjallinen liike toi ensimmäistä kertaa julkiseen keskusteluun homo- ja lesboeroottisia teemoja Venäjällä. Vallankumousten välisenä aikana seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus näkyi erityisesti urbaaneissa yläluokkaisissa kirjallisissa salongeissa. Homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin Neuvostoliitossa vuonna 1917. Miesten väliset homoseksuaaliset teot kriminalisoitiin uudelleen 1934 ja laki oli voimassa vuoteen 1993. Tuomitut lähetettiin vähintään viideksi vuodeksi työleireille. Myös naisten väliset seksuaalisuhteet stigmatisoitiin ja heitä suljettiin psykiatrisiin hoitolaitoksiin. 1980-luvun lopulla erilaisia oikeuksia ajavat kansalaiset mobilisoituivat, heidän mukanaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat henkilöt. Homoseksuaalisuutta käsiteltiin kuitenkin myös uudella Venäjällä lähinnä karnevalistisesti ja parodioiden. Homoseksuaalisesti tuntevat eivät itse päässeet ääneen ja määrittelemään identiteettiään omin termein laajemmalle yleisölle.

Pauliina Lukinmaa on tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimuksessaan (2023-2026) hän analysoi aktivismin muotoja, joita erityisesti vastikään Venäjältä Baltiaan muuttaneet ja toisaalta siellä asuvat venäjänkieliset LHBTIQ+-aktivistit hyödyntävät ja kehittävät tiukentuneen kontrollin ja geopoliittisten jännitteiden aikana. Häntä kiinnostavat myös aktivistien verkostot ja niiden muutokset. Lukinmaa toteuttaa tutkimuksensa etnografisella tutkimusmenetelmällä, jossa hän on läsnä havainnoimassa, osallistumassa ja haastattelemassa tutkimukseen osallistuvia aktivisteja heidän omassa toimintaympäristössään, sekä fyysisissä paikoissa että digitaalisissa ympäristöissä. Lukinmaan väitöskirjatyö (2022) analysoi LHBTIQ+-aktivistien toimintaa, identiteettejä ja tilan muodostamista Pietarissa 2010-luvun lopulla. Aiemmin Lukinmaa on työskennellyt kansalaisjärjestöissä mm. Venäjän kansalaisyhteiskuntaan liittyvissä kansainvälisissä projekteissa.

Kaikille avoin luentotilaisuus järjestetään Richardinkadun kirjastossa Helsingissä (Rikhardinkatu 3)
Alustusta voi seurata myös etänä. Ilmoittautuminen on päättynyt 9.1. klo 13.